Logistiikan sertifioitu edelläkävijä, vastuullinen, suomalainen ja vakavarainen Transval tarjoaa nyt myös rakennusteollisuuteen logistiikkaratkaisujaan. Olemme rakentaneet teollisuusalan tuottavuusloikkaa logistiikan osaamisellamme usean kymmenen vuoden ajan – NYT HALUAMME RAKENTAA RAKENNUSALAN TUOTTAVUUSLOIKKAA SINUN KANSSASI!

 

Tarjoamme sinulle ja rakennusalalle:

• TEHOKKUUTTA materiaalivirtojen hallintaan. Poistamme toimitusviiveitä, odotusaikoja, turhia materiaalien siirtelyjä. Vapautamme työmaan työnjohdon ja ammattirakentajien työajan itse rakentamiseen.
• KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ joustavalla palvelusopimuksella, joissa kulut määräytyvät pääosin suoriteperusteisesti. Voit siirtyä pois kiinteiden tila- ja henkilökustannusten maailmasta
• LUOTETTAVUUTTA meillä on yli 5 000 logistiikan ammattilaisen joukkue ja vakavarainen omistuspohja. Logistiikka on ydinliiketoimintaamme, jota kehitämme jatkuvasti yhdessä asiakkaidemme kanssa
• TURVALLISUUTTA työmaalle. välivarastointikyvykkyytemme ansioista voimme toimittaa materiaalit oikea-aikaisesti oikeaan paikkaan työmaalle. Näin materiaalit eivät altistu vaihteleville sääolosuhteille, hävikin määrä vähenee ja erityisesti rakennustyömaalle vapautuu tilaa, joka mahdollistaa työturvallisemman ja laadukkaamman tavan toimia.

Toimitamme materiaalit oikea-aikaisesti oikeaan paikkaan oikealla määrällä osaamista. Olemme uusi toimija rakennuslogistiikassa, mutta logistiikka-alalla konkari ja markkinajohtaja Suomessa!

“Olemme rakentaneet teollisuusalan tuottavuusloikkaa logistiikan osaamisellamme usean kymmenen vuoden ajan ja saaneet teollisuuden alan asiakkaillemme keskimäärin 10–30 % kustannussäästöt materiaalivirtojen optimoinnilla, materiaalilogistiikan tehostamisella sekä toimintojen jatkuvalla parantamisella. Valjastamme tämän osaamisemme nyt rakennusteollisuuden käyttöön, sillä uskomme, että tehokas työmaalogistiikka parantaa rakennusalan tuottavaa työtä ja johtaa keskimääräisesti 10 % kustannussäästöihin. Rakennetaan yhdessä tulevaa rakennusalan tuottavuusloikkaa!”

 

Rakennuslogistiikka_infograafi

Valitse palvelut markkinoiden kattavimmasta palveluvalikoimastamme:

  1. TYÖMAALOGISTIIKKA – työmaan logistiikkasuunnittelu yhdessä järjestelmässä, materiaalien oikea-aikainen siirtely työmaan sisällä. Myös suojaaminen, työmaasiivous ja jätehuolto, työturvallisuuspalvelu. Aina oikea määrä työturvallisesti toimivia ammattilaisia apunasi oikeassa paikassa!
  2. (VÄLI)VARASTOINTI – tuotteiden vastaanotto, hyllytys, keräily, pakkaus, lähettäminen (myös pakkausten purkaminen, esiasennukset, kititys, valmistelut).
  3. KULJETTAMINEN – joko oman kuljetuskumppaniverkostomme kautta tai emoyhtiömme Postin rahti-/pakettikuljetuspalveluilla. Kalusto ja resurssit riittävät palvelemaan kattavasti Suomessa!
  4. SISÄÄNKANNOT – varmistamme henkilöstömme työturvallisen toimintatavan, koulutuksen ja jatkuvan kehittymisen.
  5. Logistiikan ammattilaisten HENKILÖSTÖVUOKRAUS
  6. REAALIAIKAINEN TIETO tuotteiden ja materiaalien saapumistiedoista ja lähetyksistä, kun materiaali on Transvalin hallinnassa.

Tarjoamme nyt ratkaisuja rakennusyhtiöiden päivittäisiin haasteisiin. Valjasta Transvalin kymmenien vuosien logistiikkaosaaminen ja tuottavuusloikka käyttöösi!

Transval on Pohjoismaiden suurin sisälogistiikkatalo, Suomessa markkinajohtaja logistiikan ulkoistuspalveluissa. Olemme hioneet logistiikkaosaamistamme ja -ratkaisujamme yhdessä asiakkaidemme kanssa jatkuvasti jo kolmenkymmenen vuoden ajan! Varastoneliöitä meillä on 320 000, tuotantotiloja 50 000 neliömetriä. Yli 600 yritystä – useat kymmenet vientiteollisuuden yritykset, maahantuojat, kaupan alan yritykset – luottavat logistiikkavirtansa 5 000 logistiikan ammattilaisemme hoidettavaksi.

 

Ota meihin yhteyttä kun haluat tehostaa rakennusliiketoimintaasi!

Joachim Silberstein
Myynti
Joachim.Silberstein@transval.fi
040  772 7664

Juho Lappalainen
Rakennuslogistiikka
Juho.Lappalainen@transval.fi
040 578 0106

Lue lisää:

Rakennuslogistiikkapalveluistamme

Tervetuloa Juho Lappalainen rakennuslogistiikkapalvelujemme vetäjäksi!