LOGISTIIKAN ULKOISTAMINEN
Kustannussäästöjä, joustavuutta ja tehokkuutta logistiikan ulkoistamisella
Transval on logistiikan ulkoistamisen asiantuntija ja sisälogistiikan markkinajohtaja Suomessa. Autamme yritystäsi keskittymään oman liiketoimintasi fokukseen esimerkiksi teollisuudessa valmistuksen tehokkuuteen ja tuotteen laatuun. Optimoimme tilankäyttöä ja toimitusvarmuutta puolestasi. Muutamme logistiikan kiinteitä kuluja muuttuviksi kustannuksiksi ja tarjoamme skaalautuvuutta, joustavuutta, laatua sekä kustannussäästöjä.
Avullamme yritykselläsi on mahdollisuus saavuttaa jopa 10-30% kustannussäästöt kun logistiikan ulkoistuksessa tila- ja henkilökustannusten kulut määräytyvät käytettävien resurssien mukaisesti joustavilla palvelusopimuksilla. Lue lisää aiheesta tehostaminen ja kustannussäästöt.
Muutamme logistiikan kiinteitä kuluja muuttuviksi kustannuksiksi ja tarjoamme skaalautuvuutta, joustavuutta, laatua sekä kustannussäästöjä.
Logistiikan palvelut asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti
Tarjoamme palveluja esimerkiksi sisälogistiikkaan, teollisuuteen, varastoihin, terminaaleihin, satamiin sekä henkilöstövuokrausta logistiikkatoimintoihin. Rakennuslogistiikkaamme palvelee rakennusalaa. Konsultointimme auttaa toimintojen tehostamisessa lean-prosessien mukaisesti.
Turvallinen, luotettava, vastuullinen ja sertifioitu edelläkävijä
Meillä on laatuun, ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvät sertifikaatit ISO 9001:2015, ISO 14001:2015 ja ISO 45001:2018, joilla pidämme riman korkealla ja vastaamme asiakkaiden vaatimuksiin.
Uudet teknologiat ovat jatkuvan kehittämisemme tukena. Näin voimme alan edelläkävijöinä tarjota asiakkaillemme uusinta tietotaitoa sisälogistiikan kehittämiseen ja tuoda tulevaisuudessa uusia uraauurtavia toimintamalleja koko toimialalle.
Tee ulkoistuspäätös
• Päätä muutoksen tekemisestä riittävän nopeasti, luota faktalukuihin
• Fokusoi ydinliiketoimintaasi
• Valitse luotettava ja osaava logistiikkakumppani
• Varmista, että kumppanilla on osaaminen toimintojen jatkuvaan kehittämiseen
• Tee ja testaa logistiikan kulurakennetta sekä toimintamallia yhdessä kumppanin kanssa
• Valitse yrityksellesi sopivin logistiikan ulkoistusaste
• Osta varastointi ja -palvelut kumppanilta, tilakustannukset alkavat seurata volyymia, koneet ja laitteet poistuvat taseestasi
• Ulkoista logistiikkatyön tekeminen, osittain tai kokonaan, jatka kumppanin kanssa omissa tiloissasi
• Ulkoista omat logistiikkatyöntekijät kumppanille. Ei tarvetta irtisanomisille ja aina oikea määrä osaajia ja osaamista vallitsevaan tilanteeseen ja hetkeen.
Valitse yrityksellesi sopivin palvelu tarpeesi mukaan laajasta palveluvalikoimastamme!
Tule asiakkaaksemme! Jo yli 600 Suomessa toimivaa alansa johtavaa ja suurta yritystä luottaa tuotantonsa tai osan siitä meidän vastuullemme. Tutustu lisää!
Autamme kehittämään ja tehostamaan liiketoimintaasi ja parantamaan kilpailukykyäsi mm. Lean Six Sigman avulla.

Webinaarit logistiikan tekijöille – tervetuloa!
Transvalin asiantuntijoilla on logistiikasta pitkä ja monipuolinen kokemus. Osaamisen ja tiedon jakaminen hyödyttää koko toimialaa ja kaikkia meitä, jotka miettivät mm. miten materiaalivirtojen optimointia voisi parantaa tai miten volyymipiikkejä ja hävikkiä saisi hallittua tehokkaasti.