Euromater
Euromasterin keskusvaraston kautta kulkee satojatuhansia renkaita vuodessa – Transval uudisti sisälogistiikan
Rengasliikeketju Suomen Euromaster Oy siirsi keskusvarastonsa Turusta Poriin ja valitsi samassa yhteydessä uudeksi sisälogistiikan kumppanikseen Transvalin. Varastologistiikan ratkaisu on nyt rakennettu, varastoa täytetään toukokuussa, ja heinäkuussa varasto pyörii jo täydellä teholla.

Euromasterin keskusvaraston kautta kulkee satojatuhansia renkaita vuodessa.
Tänne tulee renkaita ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Toimitamme renkaita tilausten pohjalta noin 90 toimipaikkaan, joista reilut 60 on omia palvelupisteitä ja loput partner-yrityksiä. Kaikki renkaat ovat perillä seuraavana päivänä tilauksesta, kertoo Euromasterin talous- ja hallintojohtaja Toni Lindfors.
Rengasliiketoiminnassa on selkeät sesongit, jotka heijastuvat myös varastointiin.
- Varastoimme renkaita etukäteen ennen varsinaista renkaidenvaihtosesonkia. Kesärenkaat tulevat yleensä keskusvarastolle tammi-maaliskuussa ja talvirenkaat kesä-syyskuussa. Transvalin kanssa tehty suoritepohjainen sopimus joustaa sesonkien ja renkaiden kysynnän mukaan, Lindfors sanoo.
Koko varastologistiikka avaimet käteen -periaatteella
Euromaster valitsi Transvalin kumppanikseen vuoden alussa kilpailutuksen kautta.
- Transvalin vankka logistiikan tuntemus vakuutti heti alusta asti. Tarjouspyyntöön oli perehdytty kunnolla ja prosessit tarkkaan mietitty. Samoin hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Myös helmikuussa aloitettu käytännön suunnittelu- ja toteutustyö on edennyt tehokkaasti, Toni Lindfors kertoo.
Transval uudisti Euromasterin sisälogistiikkaprosessit avaimet käteen -periaatteella.
- Olemme rakentaneet asiakkaalle koko varastologistiikan uudestaan. Tilankäyttö optimoitiin layout-suunnitelman pohjalta. Kaikki tarvittavat kone- ja varastokalusteet on jo hankittu, ja varastonhallintajärjestelmän integrointi on käynnissä. Pääsimme heti toukokuun alussa ottamaan tavaraa sisään, kertoo Transval Sisälogistiikan terminaali- ja varastopalveluista vastaava Harri Petjala.
Transvalilaiset vastaavat varaston kaikista toiminnoista
Euromasterilla on Porissa uutta varastotilaa noin 7 000 neliömetriä ja tarpeen mukaan kapasiteettia on vara myös kasvattaa. Transvalin henkilöstö vastaa varastopalveluiden kaikista toiminnoista vastaanotosta laskutukseen. Luotettavat lähettämöpalvelut varmistavat, että renkaat lähtevät oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.
Euromasterin varastolla työskentelee sesonkien mukaan 6–15 transvalilaista, jotka ovat saaneet varaston käyttöönottoon kattavan koulutuksen. Transvalissa vasta hiljattain aloittaneella ja nyt Euromasterin varastolla työnjohtajana toimivalla Katja Iisakkalalla on aiempaa työkokemusta kansainvälisestä logistiikasta.
- Olemme perehtyneet uusin tiloihin, laitteisiin, kalusteisiin ja turvallisuusasioihin sekä testanneet varastonhallintajärjestelmän. On ollut hienoa huomata, että transvalilaiset ovat ammattilaisia, joilla on vahva logistiikan asiantuntemus. Tiimimme perehtyy tarkkaan asiakkaan liiketoimintaan ja muokkaamme palvelua tarpeiden mukaan.
7000 neliön tilankäyttö on optimoitu layout-suunnitelman pohjalta, kaikki tarvittavat kone- ja varastokalusteet on jo hankittu ja asennettukin sekä varastonhallintajärjestelmä integroitu. Transvalista Katja Iisakkala toimii varastolla työnjohtajana.
Euromasterin Toni Lindfors sanoo, että varastoinnin yhteyteen on suunnittelu uusia palvelumuotoja, joiden tarkempaa toteutusta mietitään sopimuksen seuraavassa vaiheessa.

Suomen Euromaster Oy
- Suomen johtavia rengas- ja autohuoltopalveluyrityksiä
- Noin 90 palvelupistettä ja partner-yritystä eri puolilla maata
- Suomessa n. 360 työntekijää, liikevaihto n. 90 miljoonaa euroa
- Osa kansainvälistä Michelin-konsernia