Siirry sisältöön
Tilastomatemaattiset menetelmät osana päivittäisjohtamista tuo joustavuutta logistiikkaan

Suomen ulkoistuslogistiikan markkinajohtaja Transval luotaa koko ajan tulevaisuutta. Se kouluttaa Lean Six Sigma -oppia koko henkilöstölleen, jotta asiakkaiden logistiikkaprosesseissa syntyy mahdollisimman vähän turhaa liikettä.

Transvalin mottona on toiminnan jatkuva parantaminen. Yritys on valjastanut avukseen Lean Six Sigma -toimintamallin sekä analytiikan. Tavoitteena on toiminnan jatkuva ja järjestelmällinen kehittäminen asiakkaiden hyödyksi. Yhtiössä tilastomatemaattiset menetelmät on jalkautettu osaksi päivittäisjohtamista, ja niitä hyödynnetään toiminnan ennakoivassa kehittämisessä. Näin päästään rutkasti lähemmäs todellista tiedolla johtamista.

”Logistiikkaprosesseissa syntyy valtava määrä dataa, mikä vaatii yrityksiltä tiedon hyödyntämiseen tarvittavat menetelmät. Henkilöstömme vie vuosikymmenien ajalta saadun logistiikan osaamisen ja opit käytäntöön jokaisena työpäivänä suoraan asiakkaidemme tuotantoon ja logistiikkaprosesseihin.”

Räätälöidyt ratkaisut ja ryhtiä Lean Six Sigmalla

Lean Six Sigma -menetelmiä käyttämällä löydetään kehityskohteita, joita ihmissilmä ei välttämättä huomaa. Lean-ajattelu parantaa logistiikan virtausta, läpinäkyvyyttä, laatua ja työturvallisuutta. Transvalin toimintamallin myötä syntyy erityistä joustavuutta sekä prosessien ennakoivaa kehitystä. Jokaiselle Transvalin asiakkaalle räätälöidään aina sopivin mahdollinen ratkaisu, jossa hyödynnetään yrityksen kattavaa logistiikkaratkaisupalettia. Varmistamme osaamisen kouluttamalla logistiikan ammattilaisia. Yrityskulttuuriimme kuuluu innostaa väkeämme kasvamaan työssään, oppimaan ja jakamaan oppia. Näin asiakkaat saavat aina avukseen logistiikka-alan ammattilaisen.

Jopa 10 prosentin säästöt 

Sisälogistiikan toiminnanohjaamiseen Lean Six Sigma tuo kokonaan uudenlaista ryhtiä. Transvalilla on yli 500 asiakasta, jotka ovat ulkoistaneet joko koko logistiikkansa tai osia siitä. Teemme töitä asiakkaiden omissa tiloissa kuten teollisuudessa, varastoissa, terminaaleissa ja myymälöissä sekä omissa varastoissamme. Pienilläkin muutoksilla hyöty sataa asiakkaan laariin, ja voimme tuoda jopa kymmenen prosentin säästöt yrityksen logistiikkatoimintoihin. Logistiikassa jokainen hetki merkitsee ja on mahdollisuus hioa toimintaa. Markkinoilla kun pärjää vain tekemällä asiat läpinäkyvästi sekä jatkuvasti parantaen.

TIESITKÖ TÄMÄN TRANSVALISTA?

  • Palvelee noin 500 asiakasta esimerkiksi asiakkaiden varastoissa, terminaaleissa, teollisuudessa ja myymälöissä. Omissa varastoissa 300 000 neliötä turvallista varastotilaa, myös VAK-varastointia.
  • Palvelu kattaa toimitusketjuratkaisut kuljettamisesta varastointiin sekä asiakkaiden tiloissa tapahtuvat sisälogistiikan ratkaisut ja logistiikan ammattiosaajien henkilöstöpalvelut.
  • Toimintaa koko maan alueella, pääkonttori Helsingissä.
  • Muuttaa asiakkaiden sisälogistiikan kiinteitä kuluja muuttuviksi kustannuksiksi.
  • Suomen markkinajohtaja ulkoistuslogistiikassa.
  • Tekee sen minkä lupaa.
 
 
Kiinnostaako sinua sisälogistiikan tehostaminen? Lataa tästä Transvalin sisälogistiikkaopas
alkuunalkuun