Siirry sisältöön
Lean Six Sigman avulla nostetaan virtaustehokkuutta merkittävästi

Yritykset haluavat tehostaa toimintaansa jatkuvasti pärjätäkseen koventuvassa kilpailussa. Logistiikka on yksi keskeisistä toiminnoista, joissa tietämys prosessin todellisesta toimivuudesta on avain tehostamiseen. Mutta kuinka hyvin yrityksissä mitataan ja seurataan sisälogistiikkaa ja sen toimivuutta?

Keskiarvo mittarina ei kerro totuutta

Sisälogistiikan mittareista ja tuntumaa antavista työkaluista keskeisin on virtaustehokkuus eli läpimenoaika. Eli kuinka hyvin tavara liikkuu prosessin läpi. Yleisimmin yritykset mittaavat suorituskykyään päiväkohtaisilla keskiarvoilla, näin myös läpimenoajan kanssa. Se ei valitettavasti kerro paljoakaan todellisesta tilanteesta. ”Itse asiassa keskiarvo hukkaa todellisen tuloksen – ja keskiarvo on kuitenkin se lukema jota valitettavasti yleisimmin tuijotetaan. Tämä johtaa harhaan tai ainakin oikea suunta on vaikea määrittää”, kertoo kehitysjohtaja Vesa Rinne Transvalilta.

Virtaustehokkuuden ymmärtäminen vaatii luotettavaa mittausjärjestelmää ja sitä, että pyritään
mittaamaan eri työvaiheita. ”On selvää, että järjestelmän tulee tarjota se tieto. Yksittäinen suoritus ja suoritteiden hajonta ovat olennaisia, sitten päästään kehittämään toimintaa”, korostaa Rinne.

Työntekijät mukaan tiedolla johtamiseen ja virtauksen parantamiseen

Kun virtausta halutaan parantaa, nousee esille vahvasti työntekijöiden panos päivittäisessä toiminnassa. ”Läpimenoaikamittarointi on saatava näkyville työntekijöille ja avattava vuoropuhelu. Kun työntekijät pääsevät osaltaan analysoimaan tietoa, kasvaa prosessin pullonkaulojen ymmärrys, kun juurisyitä voidaan analysoida yhdessä. Työntekijät tuntevat tyypillisesti hyvin sujuvan työn esteet. Tämä on siis tyypillinen tiedolla johtamisen esimerkki – laadukas mittaaminen ja mittaustulosten käsittely yhdessä henkilöstön kanssa ja toimenpiteiden viestintä kaikille työntekijöille takaavat aidon ja juurille menevän kehittämisen,” korostaa Rinne.

Virtauksen parantamisella voidaan saavuttaa huikeita tuloksia. ”Kun huonoimmat suoritukset ja virtauksen esteet on saatu karsittua pois, voidaan tehdä merkittäviä parannuksia ja nostaa virtaustehokkuus täysin uudelle tasolle."

Lean Six Sigma parantaa toimitusvarmuutta ja asiakastyytyväisyyttä merkittävästi

Virtaustehokkuudella on oleellinen vaikutus toimitusvarmuuteen ja asiakastyytyväisyyteen. On olennaista, että kaikki tilaukset saadaan ongelmitta prosessin läpi. Luotettava ja tasaisesti virtaava prosessi on myös helpompi hallita ja sen suorituskyky on helpompi ennustaa. Siksi sitä kannattaa mitata ja analysoida. Six Sigma on tilastomatemaattinen menetelmä, joka tekee vähitellen tuloaan suomalaisyritystenkin logistisen prosessin johtamisen ja Lean ajattelun tueksi. Tällä hetkellä sen käyttö on yleisintä tuotelaadun parantamisessa.

Transvalin Black Beltit ja Green Beltit virtauksen kehittäjinä

Transval on panostanut Lean Six Sigmaan merkittävästi mm. kouluttamalla sertifioituja osaajia.

”Näemme konkreettisesti sen, että yrityksissä on paljon potentiaalia sisälogistiikkansa tehostamisessa. Kiinnostus asiakkaidemme keskuudessa Lean Six Sigmaa kohti on heräämässä ja pyrimme tuomaan tietämystä sen tiimoilta kaikille asiakkaillemme. Kehittäminen tuo merkittäviä tuloksia sisälogistiikan tunnuslukuihin ja päivittäiseen sujuvuuteen. Virtauksesta kannattaa siis pitää huolta.”

 

alkuunalkuun