Siirry sisältöön
Novart luottaa työmaalla joustavaan ja ratkaisukeskeiseen kumppaniin

Suomen suurin kalustevalmistaja Novart käyttää Transvalia rakennuslogistiikan kumppanina. Hoidamme välivarastointia ja työmaalogistiikkaa ja autamme varmistamaan, että asiakkaiden kasvavat vaatimukset kohdataan.

Novartin ja Transvalin yhteistyö alkoi noin kaksi vuotta sitten, kun Novart etsi parhaiten tarpeisiinsa sopivaa logistiikkakumppania. Tärkeitä kriteerejä oli saada kasvua lisättyä ja varmistaa, että töissä olisi joka päivä tarvittava määrä työntekijöitä.

Ajan myötä yhteistyö on laajentunut, ja Novart on ottanut käyttöönsä Transvalin välivarastoinnin. Välivarastot ovat nyt käytössä Espoossa ja Tampereella, ja hoidamme kuljetukset niistä työmaalle.

”Hyvää kehitystyötä arjen tekemisessä”

Välivarastointi antaa Novartille vapautta suunnitella kuljetuksia eri puolille maata rakennusaikataulujen mukaisesti. Välivarastoimme, kuljetamme ja sisäänkannamme tuotteet työnjohdetusti ja työturvallisesti.

Novartin tuotanto- ja logistiikkakoordinaattori Henri Himanen kertoo, että yhteistyö Transvalin kanssa on kehittynyt kohisten lähiaikoina. ”Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut hyvää kehitystä arjen tekemisessä. Novart ja Transval ovat molemmat ratkaisukeskeisiä yrityksiä, mikä on ollut yhteistyön kannalta ratkaisevaa. Kun jotain tapahtuu, mietimme heti, miten voisimme hoitaa tilanteen ensi kerralla paremmin”, Himanen kertoo.

Yhteydenpito ja työturvallisuus tärkeitä teemoja

Yhteistyön ytimessä on tiivis yhteydenpito. Pidämme viikoittain Novatkin kanssa palavereja, joissa käymme läpi ajankohtaisia asioita. Yhteyttä pidetään muutenkin, ja Himanen arvostaa hyvissä ajoin tulevaa tietoa kantojen aloittamisesta ja mahdollisista haasteista.

Työturvallisuus on tärkeä osa yhteistä arkeamme, ja siihen panostamme paljon. Käymme kuukausittain tai tarvittaessa useammin läpi yhteistyötämme työturvallisuuden näkökulmasta. Noudatamme yhteisiä toimintamalleja ja teemme kantokatselmukset Novartin työmaalla aina ennen kantojen aloittamista.

Yhteinen matka jatkuu

Tulevaisuudessa Novart toivoo tiiviin yhteistyön jatkuvan, jotta yritys voi vastata asiakkaiden kiristyviin vaatimuksiin. Yhä useampi haluaa täyden palvelun, aina sisäänkannoista asennuksiin, mikä lisää tarvetta kokonaisvaltaiselle logistiikkakumppanille.

"Toivon tulevaisuuden yhteistyöltä sitä samaa kuin tähänkin asti. Nostetaan asiat esiin ja etsitään niille ratkaisuja heti, kun ne tulevat vastaan. Transvalin kanssa on aina ollut hyvä toimia. Kun on hyvää porukkaa, voi luottaa siihen, että asiat hoidetaan”, Himanen kertoo.

”Välivarastointi antaa meille vapautta suunnitella kuljetuksia, ja työmaalla logistiikkakumppani tuo arkeen tehoa. Transvalin kanssa on ollut hyvä toimia ja asioihin tartutaan ripeästi. Yhteistyö kehittyy jatkuvasti ja yhteinen tekeminen paranee”, Himanen summaa yhteistyön hyötyjä.

”Yhteistyö Novartin kanssa on sujunut hienosti ja syventynyt ajan myötä. On mahtavaa, että yhdessä emoyhtiömme Postin kanssa voimme olla kokonaisvaltainen logistiikkakumppani ja tukea Novartin menestystä koko toimitusketjussa. Kehitämme toimintaa jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä”, rakennuslogistiikan vetäjämme Juho Lappalainen kertoo.

Asiakashaastattelu Novart Oy

Videolla Henri Himanen kertoo, kuinka Transvalin rakennuslogistiikan palvelukokonaisuus tehostaa Novartin toimintaa mm. välivarastoinnissa ja työmailla. 

 

Kiinnostuitko rakennuslogistiikan kumppanuudesta? Lue lisää palvelutarjoamastamme ja ota meihin yhteyttä!

Juho Lappalainen
Rakennuslogistiikka
Juho.Lappalainen@transval.fi
+358 40 578 0106

Miika Tiri
Myynti, rakennuslogistiikka
Miika.Tiri@transval.fi
+358 40 523 2315

 

Tiesitkö tämän Transvalista? Olemme ulkoistuslogistiikan markkinajohtaja ja edelläkävijä Suomessa sekä Pohjoismaiden suurin sisälogistiikkatalo. Asiakkainamme on yli 600 suurta, alansa johtavaa yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Logistiikan ulkoistamisella asiakkaamme saavuttavat merkittäviä kustannussäästöjä sekä tehostavat ja kehittävät liiketoimintaansa kanssamme. Lue täältä miten autamme asiakkaitamme.

alkuunalkuun