Siirry sisältöön
Varastoinnissa satsataan nyt vastuullisuuteen

Yritykset saavat 10–30 prosentin kustannussäästöt siirtämällä logistiikkavirrat alan kumppanin hoitoon.

Varastoinnin ulkoistamisen tavoitteena on tavallisesti säästö ja jousto. Yhä useampi yhtiö odottaa myös vastuunkantoa ympäristöstä ja työntekijöistä. Yritykset saavat 10–30 prosentin kustannussäästöt siirtämällä logistiikkavirrat alan kumppanin hoitoon. Moni maksaa omasta varastostaan kiinteitä kuluja silloinkin, kun varasto on puolityhjä. Transval optimoi tilankäyttöä ja toimitusvarmuutta asiakkaittensa puolesta tarjoamalla varastointipalveluja maahantuojille, verkkokaupoille, tukkuliikkeille, teollisuudelle ja tehtaille.

”Viime aikoina on korostunut myös yritysten tarve vahvistaa paikallista puskurivarastoa kansainvälisten toimitusongelmien varalta. Toisaalta jos yrityksen volyymit syystä tai toisesta laskevat äkillisesti, toiminta pitää pystyä sopeuttamaan nopeasti.”

Arvioimme yhdessä kunkin asiakkaan kanssa lähikuukausien varastointitarpeet ja suunnittelemme varastointipalvelut ennusteen mukaan. Varaamme tarvittavat tilat, pakkausmateriaalit ja -laitteet sekä työvoiman. Asiakas maksaa vain tapahtumista, kuten tuotteiden vastaanottamisesta varastolle, säilyttämisestä kulloisenkin tarpeen mukaan, keräilystä, pakkaamisesta ja lähettämisestä.

Asiakkaat hakevat joustavuutta

Asiakkaat hakevat logistiikkakumppanilta ennen kaikkea joustavuutta, joka johtaa kustannussäästöihin. Hänen mukaansa logistiikasta voi saada jopa yli neljäkymmentä prosenttia kiinteistä kustannuksista muuttuviksi kustannuksiksi ja vapauttaa taseesta merkittävästi varoja. Moni on hyötynyt varastointitilojen, koneiden ja henkilöstömäärän joustavuudesta liiketoiminnan kasvaessa. Varastointi ei saisi koskaan olla pullonkaula kasvulle tai toimitusvarmuudelle.

”Viime aikoina on korostunut myös yritysten tarve vahvistaa paikallista puskurivarastoa kansainvälisten toimitusongelmien varalta. Toisaalta jos yrityksen volyymit syystä tai toisesta laskevat äkillisesti, toiminta pitää pystyä sopeuttamaan nopeasti.”

Verkkokauppa hyötyy pakkausautomaatista

Suosittelemme varmistamaan, että logistiikkakumppanilla on mahdollisuus merkittäviinkin investointeihin. Vaarallisten aineiden varastointi vaatii omanlaiset, tarkoin säädellyt tilat ja henkilöstön jatkuvaa koulutusta. Esimerkiksi verkkokauppa taas hyötyy pakkausautomaatin tuomasta nopeudesta. Tärkeintä on jatkuva parantaminen ja logistiikkavirtojen optimointi kestävästi.

”Sujuvuutta töihin tuovat myös uudet trukit, joissa on litiumioniakut. Trukkeja voidaan ladata joustavasti lyhyilläkin tauoilla, emmekä tarvitse lainkaan erillisiä latausasemia tai vara-akkuja.”

Tuorein esimerkki varastoinnin kestävästä kehittämisestä on uusi 30 000 neliön varasto, jonka Transval ottaa käyttöön ensi vuonna Sipoossa. Sekä meille että asiakkaillemme on yhä tärkeämpää, että teemme kaiken vastuullisesti. 

Muun muassa energiatehokkuutta ja työturvallisuutta kehitetään jatkuvasti kaikissa Transvalin varastoissa. Sipoon varastossa vastuullisuusasioihin päästään kuitenkin vaikuttamaan tehokkaasti jo alusta alkaen.Varaston pihaan on kaivettu 300 metrin syvyisiä kaivoja lämpöpumppujärjestelmälle. Tavoitteena on tuottaa 90 prosenttia varaston lämpöenergian tarpeesta itse maalämmöllä ja loput sähköllä. 5–10 prosenttia sähköntarpeesta tuotetaan varaston katolle tulevilla aurinkopaneeleilla.

Tilankäytön optimointi säästää energiaa

Transval tähtää varastoissaan myös mahdollisimman alhaiseen energian ja ympäristöä kuormittavien kemikaalien kulutukseen. Esimerkiksi lämpötilasäädellyt tilat jäähdytetään maalämpöjärjestelmän avulla ilman kylmäaineita.

Yksi tärkeimmistä keinoista säästää energiaa on tilankäytön optimointi. Varaston siirrettävät hyllyt vievät huomattavasti vähemmän tilaa kuin kiinteät.

Sipoossa kiinnitetään erityistä huomiota myös lastauslaitureiden energiavuotoihin. Rekat ajetaan aina tiiviisiin oviaukkoihin ja avolaitureille tulee pikanosto-ovia, jotka sulkeutuvat automaattisesti heti, kun trukkiliikenne varaston ja auton välillä katkeaa.

”Sujuvuutta töihin tuovat myös uudet trukit, joissa on litiumioniakut. Trukkeja voidaan ladata joustavasti lyhyilläkin tauoilla, emmekä tarvitse lainkaan erillisiä latausasemia tai vara-akkuja.”

Varastojen suurin sähkösyöppö on tavallisesti valaistus, minkä vuoksi Transval käyttää kaikissa varastoissaan energiatehokkaita ledivaloja.

”Varmistamme lisäksi talotekniikan älykkäällä ohjauksella, että valaistus vastaa kunkin alueen tarvetta ja reagoi läsnäoloon.”

Talotekniikassa älykäs ohjaus

Talotekniikan älykästä ohjausta hyödynnetään Transvalissa muutenkin tehokkaasti. Varastoja valvotaan jo nyt keskitetysti ja tulevaisuudessa yhä automaattisemmin. Sipoon varastossamme esimerkiksi ennakoimme tilan lämmityksen ja jäähdytyksen tarvetta sääennusteiden mukaan. Jos edessä on lämmin päivä kylmän yön jälkeen, ohjausjärjestelmä hillitsee lämmitystä jo yön aikana, jotta päivällä ei tarvittaisi jäähdytystä. Energiankulutusta hillitsemällä ja energialähteitä valitsemalla Transval tähtää nollapäästöihin vuoteen 2030 mennessä emoyhtiönsä Posti Groupin tapaan.

Ympäristövastuun ohella Transvalissa kiinnitetään huomiota sosiaaliseen vastuuseen. Asiakasyrityksen oman varastoinnin tai logistiikkatoimintojen ulkoistaminen ei tarkoita sitä, että oma logistiikkahenkilöstö täytyy irtisanoa.

”Pääsääntöisesti uusien asiakkaidemme henkilöstö siirtyy ulkoistuksen myötä meille töihin. Logistiikkaa ammatikseen tekevät pääsevät oman alansa yritykseen töihin ja oppimaan uutta sekä kasvamaan ja kehittymään omassa logistiikka-ammatissaan.”

Työturvallisuudesta Transval ei jousta. Turvallisuuskäytännöistä koulutetaan ja viestitään säännöllisesti. Koko henkilöstöä kannustetaan ilmoittamaan havainnoistaan ja tuomaan esille kehitysehdotuksia. Sipoon varaston työmaalla ei ole tapahtunut yhtään tapaturmaa. Jokaisen tulee päästä terveenä töistä kotiin – työtehtävästä riippumatta.

Kolmen sertifikaatin paketti – poikkeus logistiikka-alalla

Transvalilla on laatuun, ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvät sertifikaatit, joilla se pitää oman rimansa korkealla ja vastaa asiakkaiden vaatimuksiin. Etenkin työterveyteen ja työturvallisuuteen keskittyvä sertifikaatti on logistiikka-alalla vielä harvinainen.

ISO 9001:2015 Laadunhallintajärjestelmät
ISO 14001:2015 Ympäristöjärjestelmä
ISO 45001:2018 Työterveyden ja työturvallisuuden johtaminen

Transval_varastointi_FI

Kiinnostuitko?

 

alkuunalkuun