Siirry sisältöön
Timo Hämäläinen oli varastomiehenä kesäisin opintojensa aikana – nyt hän johtaa noin 1000 työntekijän ja yli 200 asiakkaan tuotantoyksikköä Transvalissa

”Aivan ensimmäinen työpaikkani oli tavaratalossa myymäläapulaisena 14-vuotiaana. Täysikäisenä siirryin varastomieheksi, työskentelin koko opiskeluajan eri yrityksissä kesäisin ja aina kuin tarvitsin rahaa. Tällä tiellä sitä ollaan opintojen jälkeenkin. Tosin nyt teen töitä joka arkipäivä”, Timo summa.

Timon työura Transvalissa alkoi varastotyöntekijän jälkeen tiiminvetäjän pestillä, siitä hän yleni työnjohtajaksi ja kohta miestä jo pyydettiin kansainvälisiin tehtäviin Baltian maihin. Suomeen paluun jälkeen Timo oli varastoissa kehitystehtävissä. Työtehtävät taipuivat tässä vaiheessa myös siihen, että Timo opiskeli trandenomin (BBA, Liiketalous/HR) tutkinnon samaan aikaan kun teki töitä. Viimeiset 5 vuotta hän on toiminut Transvalissa tuotantojohtajana, vastuulla on 320 000 m2 varastotilaa, 1000 työntekijää ja yli 200 yritysasiakkaan tuotteet ja palvelut.

Timo palkkaa tänäkin kesänä reilusti yli 150 kesätyöntekijää!

Kenelle suosittelisit (kesä)työpaikkaa varastolla?

”Opiskelijoille. Kesätyön jälkeen meillä voi jatkaa työntekoa opintojen ohella;  työvuoroja voi ottaa vastaan silloin kun se itselleen parhaiten sopii. Ja samalla saa voita leivän päälle. Ja jos opinnot liippaa alaa, niin meillä on hyvät uramahdollisuudet. Isossa yhtiössä voi varastolla suuntautua it-puolelle, asiakasvastaavaksi, laatu- ja kehitystehtäviin tai vaikka prosessikehitystehtäviin. Tietysti myös alasta ylipäätään kiinnostuneille – varastolla saa halutessaan tehdä ja oppia monta eri työtehtävää. Opetamme trukin kuljettamista, työturvallisuutta ja perehdytämme tietysti kuhunkin työtehtävään. Työntekeminen on itsenäistä, vaikka joukkueena töitä tehdäänkin.”

Millaiseen työporukkaan varastolla pääsee?

”Transvalilaiset ovat reippaita ja aktiivisia, asenne ja motivaatio työntekemiseen ovat kohdillaan. Logistiikkatyö on fyysistä työtä, eli moni meistä on liikunnallinen. Iso osa on ollut meillä jo pitkään töissä, osa on alalle vasta tulleita, ja osa on opiskelijoita, jotka ottavat työvuoroja vastaan aina silloin kun se heille sopii. Tähän joukkueeseen mahtuu monenmoista osaajaa ja ihmistä!

Täällä kukkii huumori, työympäristö on turvallinen ja mukava. Meillä on työntekijöitä useista kymmenistä eri kulttuurista, eli olemme hyvin monikulttuurinen työyhteisö. Ihan joka työtehtävässä ei tarvitse osata suomen kieltä, eli meillä on työtehtäviä myös englannin kielen taitoisille. Minulle on jäänyt kesätöistä useita kavereita, eli parhaassa tapauksessa täältä saa myös ystäviä.

Missä kaupungissa on (kesä)töitä tarjolla?

”Suurin osa paikoista on Vantaalle ja Lahteen. Osa tehtävistä on Keravalla ja Tuusulassa. Tänä vuonna otamme käyttöömme myös upouuden varastomme Sipoossa.”

Mitä tarjoat (kesä)työntekijöille?

”Turvallisen työympäristön, reilut työkaverit. Perehdytyksen ja ohjaamiseen työtehtäviin, työterveyspalvelut, laadukkaat työvaatteet, samanlaiset työvälineet kuin kaikille muillekin työntekijöille, Työhyvinvointisäätiön palvelut, vastuullisen yrityksen työkulttuurin ja arvomaailman. Työn vaatimusten ja työntekijän kokemuksen mukaisen palkan, alennuksia ja etuisuuksia myös yhtiömme kumppaneilta. Ja esimerkiksi meidän oman koulutusyksikkömme koulutukset.

Yksi hyvä pointti on se, että olemme logistiikka-alan edelläkävijöitä ja markkinajohtaja. Meillä pääsee siis hyvään, sanoisinko parhaaseen oppiin.”

Mitä vaatimuksia kesätyöntekijälle on?

”Asenne työn tekemistä kohtaa tulee olla kohdillaan, samoin motivaatio. Hyvä fyysinen kunto riittävä ripeys ovat valttikortteja. Arvostamme tarkkaavaisuutta, huumorintajua. Täysi-ikäinen tulee olla. Osassa tehtävistä pärjään englannin kielellä, muutoin pitää olla suomen kielen taitoinen. Haluamme varmistaa turvallisen työntekemisen ja kommunikaation tiimin kesken.”

 

alkuunalkuun