Siirry sisältöön
”Työpaikka on tuonut toivoa” Palkkaamme myös syrjäytymisvaarassa olevia nuoria

Olemme ensimmäisenä yrityksenä mukana palkkaamaan vaikeassa tilanteessa olevia nuoria työnhakijoita Diakonissalaitoksen Vamoksen ja Työeläkeyhtiö Varman käynnistämän Nuoret työelämään yhteistyöohjelman kautta.

"Olemme palkanneet ensimmäiset yhteistyöohjelman kautta tulleet nuoret meille Transvaliin. Työn tarjoaminen vaikeassa tilanteessa oleville nuorille on äärimmäisen merkityksellinen tehtävä. Työpaikka voi parhaimmassa tapauksessa muuttaa nuoren koko elämän suunnan."

”Työpaikka on tuonut toivoa”

Minna (haastatellun nimi on muutettu hänen toiveestaan) on yksi yhteistyöohjelman kautta Transvalille palkattu työntekijä. Hän hyllyttää neljänä päivänä viikosta viisi tuntia kerrallaan elintarvikkeita pääkaupunkiseudulla olevassa myymälässä.

– Olen kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden. Työpaikka on tuonut toivoa ja ajatukseni siitä, etten kuitenkaan saa töitä on väistynyt. Tuntuu sille, että elämäni on noussut toivottomuudesta, Minna kertoo.

Minnan elämä oli onnistumisia niin koulussa kuin kilpaurheilussa ennen lukioiässä vaikeasti sairastumista. Ensin katosivat ystävät, toipumisen jälkeen ote koulumaailmaan lipesi. Omasta perheestä ei löytynyt resurssia ja kyvykkyyttä tukea elämän vaikeissa hetkissä.

– Minulla ei ollut mitään, mistä pitää kiinni eikä minusta oikein kukaan pitänyt kiinni. Elämäntilanteeni oli hyvin vaikea usean vuoden ajan ja päädyin vain olemaan. Totuin jo siihen, että en pääse mihinkään työhön.

Vamokseen Minna haki ajatuksella, että ”mennään nyt sitten kattelemaan”. Nyt 21-vuotiaana hänellä on toivoa ja onnenkipinää, että elämä rullaisi sittenkin takaisin onnistumisiin.

– Olen niin huojentunut ja samalla innostunut. Olen saanut työkavereita ja opin uusia asioita. Työkavereiden tuoma yhteisöllisyys tuntuu hyvälle ja päivät tuntuvat merkityksellisille. Kenties pääsen etenemään nykyisestä työstä vielä muihinkin työtehtäviin, Minna kertoo.

Aito halu päästä töihin

Rekrytoinnin ammattilaisemme Juha Honkavirta haastattelee vuosittain hieman vajaat tuhat työnhakijaa.

– Olen saanut haastatella myös kaikki meille Nuoret työelämään -yhteistyöohjelman kautta tulleet työnhakijat. He ovat olleet todella reippaita, motivoituneita nuoria. Heistä on paistanut aito halu päästä töihin.

Tarjoamme ohjelman kautta palkatuille nuorille esimerkiksi myymälöissä tapahtuvaa hyllytystyötä ja varastoilla tehtävää tavaroiden vastaanotto- ja hyllytystyötä tai vaikka verkkokauppatilausten keräilytyötä. Työtehtävät ja palkkaus ovat samat kuin muillakin vastaavaa työtä tekevillä transvalilaisilla. Työpaikallaan nuori saa tuekseen meiltä logistiikka-alan ammattilaisen, joka tarvittaessa opastaa ja opettaa työn tekemisessä. Lisäksi nuorella on Vamoksen kautta oma valmentaja, joka tukee häntä työelämään siirtymisessä. Työpäivän pituus ja työn kuormittavuus katsotaan kullekin nuorelle sopivaksi yhdessä valmentajan kanssa.

Tavoitteena on löytää nuorille tie työelämään

Tilastojen mukaan nuorten asema työmarkkinoilla on heikentynyt. Kuluvan vuoden helmikuussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli työ- ja elinkeinotoimistoissa 39 000. Heidän määränsä oli 9 000 suurempi kuin vuoden 2020 helmikuussa. Yli vuoden kestänyt koronapandemia ei ole helpottanut nuorten siirtymistä työelämään.

– Vamos tarjoaa tukea 16-29 vuotiaille nuorille 13 paikkakunnalla ympäri Suomea. Nuoret työelämään on askel kohti unelmaamme, nuorten kestävää työllistymistä. Tässä ohjelmassa yrityksillä on merkittävä rooli, moni nuori on ensimmäisessä työpaikassaan, joten tuki paitsi omalta valmentajalta, myös työyhteisöltä ja lähiesihenkilöltä on todella tärkeää positiivisen kokemuksen aikaansaamiseksi. Yhteistyö Transvalin kanssa on sujunut todella joustavasti. On hienoa, miten positiivisesti ja kannustavasti Juha ja muut transvalilaiset suhtautuvat Vamos-nuoriin ja aidosti pyrkivät löytämään jokaiselle sopivan työpaikan, toteaa Tuire Lappalainen, Vamoksen asiakkuuspäällikkö Diakonissalaitokselta.

Nuorten työllistäminen ja kiinnittäminen työelämään on iso yhteiskunnallinen haaste, joka vaatii yrityksiltä konkreettisia tekoja.

– Jokainen on ansainnut mahdollisuuden mielekkääseen työhön ja kannustavaan työympäristöön. Työpaikka voi merkitä nuorelle mahdollisuutta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Vamos-hankkeen lisäksi meillä avautuu noin 100 kesätyöpaikkaa, joihin voi hakea suoraan verkkosivujemme kautta. Kannustamme nyt Suomessa toimivia logistiikkayhtiöitä ottamaan osaa. Ei tarvitse tarjota satoja työpaikkoja, yksikin on merkityksellinen.

Lisätietoa median edustajille:
Postin MediaDesk

Lisätietoa Vamoksesta ja hakeutumisesta ohjelmaan:

https://www.hdl.fi/vamos/
tuire.lappalainen@hdl.fi

Transvalin avoimet työpaikat:
https://www.transval.fi/avoimet-tyopaikat/

alkuunalkuun