Transvalin kehitysorganisaatio seuraa tiiviisti logistiikkaan liittyvien trendien ja teknologian muutoksia ja kehittymistä. Hannoverissa järjestetyt CeMat2018 messut keskittyivät sisälogistiikkaan ja toimitusketjuun, joten kehitysporukkamme oli mukana haistelemassa uusia mahdollisuuksia.

CeMat2018 kokonaisuus piti sisällään yli 20 messuhallia ja ratkaisuita oli tarjolla sisälogistiikkaan eri näkökulmista. Esillä olivat niin logistiikan it-ratkaisut, varastointiteknologiat kuin robotiikkakin. Kehittäjät lähtivät siis intoa täynnä tutustumaan tulevaisuuden ratkaisuihin.

Ennalta suurimmat mielenkiinnon kohteet liittyivät erityisesti toimitusketjun läpinäkyvyyteen, prosessin reaaliaikaiseen mittarointiin sekä joustaviin robotiikkaratkaisuihin. Lisäksi työturvallisuuden kehittämiseksi etsimme jatkuvasti uusia ajatuksia.

 

 

 

 

 

Messut tarjosivat paljon erilaisia järjestelmä-alustoja ja yksittäisiä teknisiä ratkaisuja. Ratkaisuista näkyi usein, että ne ovat sovelluksen elinkaaren alkupäässä. Teknologia oli olemassa, mutta käytännön sovelluksia ei vielä ollut esittää kovinkaan laajasti. Jäi siis paljon messuvieraan oman innovointikyvyn varaan, kuinka paljon näytteilleasettajien materiaalista sai ajatuksia irti käytännön ratkaisuihin.

Transvalilla on parhaillaan menossa useita hankkeita, jotka liittyvät juuri messujen mielenkiinnon kohteisiimme. CeMat2018 vahvisti näkemystämme, että olemme kehityshankkeidemme osalta menossa oikeaan suuntaan. Asiakastarpeisiin ollaan vastaamassa uusin teknologia huomioiden. Mukaan tarttui kuitenkin suuri joukko uusia ajatuksia, joita voidaan hyödyntää jo meneillään olevissa hankkeissa ja niistä poikivissa jatkoprojekteissa.

 

 

 

 

 

 

 

Messujen yhtenä kiinnostuksen kohteena olivat mobiilirobotit. Transvalissa toteutettiin mobiilirobottidemo ja tällä hetkellä tämän tiimoilta suunnitellaan mahdollisia uudenlaisia sovelluksia mobiilirobottien käyttöön teollisessa ympäristössä. Messuilla oli esillä myös Transvalilla testeissä ollut MiR-mobiilirobotti, joka on yhtenä ratkaisuvaihtoehtona tutkittu.